*

Tero Tulenheimo

Kansan tahto ja yleinen hyvä

Harvoin mutta kuitenkin joskus filosofien käsitteenmuodostuksella on käytännöllisiä seurauksia. Tuollaisilla seurauksilla ei kylläkään tarvitse olla sen ihmeempää asiallista yhteyttä filosofien ajatusrakennelmiin: ilmiöiden analyyseihin voi vedota ja niistä voi inspiroitua niiden sisällöstä riippumattakin. Tällä tavoin erityisesti politiikan saralla erilaiset toimijat ovat ryhtyneet muuttamaan maailmaa ja onnistuneetkin tavoitteessaan. Yksi esimerkki tästä on Jean-Jacques Rousseaun (1712–1778) kirjoitusten vaikutus Ranskan vallankumoukseen sekä myöhempään demokratiakeskusteluun.

Rousseau katsoi valtion oikeutukselle olevan edellytyksenä, että poliittisia päätöksiä ohjaa yhteiskunnan jäsenten ’yleinen tahto’ (la volonté générale). Yleisen tahdon mukaiset päätökset olisivat — määritelmän mukaan — puolueettomia, tavoittelisivat yhteisön hyötyä ja turvaisivat yleisen hyvän toteutumisen. Olemalla enemmän tai vähemmän keskinäisriippuvuutta edellyttävän yhteiskunnan jäseniä yksilöt olisivat ainakin epäsuorasti sitoutuneita alistamaan henkilökohtaisen tahtonsa yleiselle tahdolle.

On täysin mahdollista, ettei yleisen tahdon käsite ollut Rousseaulle itselleenkään selvä; hän saattoi liittää tähän termiin keskenään yhteensopimattomia ajatuksia. Tulkintavaihtoehtoja on kahdenlaisia: yhtäältä vesitetty ja käytännössä koeteltu, toisaalta teoreettinen ja oikeudenmukaisen kollektiivisen päätöksenteon ennakkoehtojen selventämiseen pyrkivä. Alla ilmenevistä syistä näihin voidaan viitata vaikka tilastollisena ja normatiivisena tulkintana.

Jälkimmäinen vaihtoehto on käsitteellisesti kiinnostava. Kun sopivat lähtökohtaoletukset on lyöty lukkoon, voidaan tutkia yksilöiden ja näiden muodostamien ryhmien toimien vaikutusta yhteisölle kokonaisuutena. Yleisestä tahdosta puhumisen tavoitteena on tällöin kiinnittää huomiota eturyhmäneutraaleihin yhteistoimintaa sääteleviin periaatteisiin. Ajatuksena on kuvata minkälaisia toimintaa ohjaavia periaatteita yksilön olisi omaksuttava siinä epärealistisessa tapauksessa, että tämä olisi rationaalinen ja olisi tietoisesti sitoutunut toimimaan eräissä merkittävissä suhteissa etuneutraalisti — siis toimimaan oikeudenmukaisesti siinä mielessä että yksilön toiminnan tulos ei näissä suhteissa tuottaisi kenellekään (esim. yksilölle itselleen) muiden kustannuksella suurempaa etua kuin yhteisölle kokonaisuutena. Tällaisten periaatteiden yksilöiminen voi olla hankalaa, eikä kansalaisten mielipiteiden kartoittaminen auta tässä tehtävässä lainkaan. Sen sijaan tehtävänä on selvittää millaisiin yhteisöä koskeviin tuloksiin yksittäisten kansalaisten ja näiden muodostamien koalitioiden toimet voivat johtaa.

Käytännön politiikassa ja demokratiaa koskevassa keskustelussa termi ’yleinen tahto’ on kuitenkin rinnastettu sellaisiin ilmauksiin kuin ’kansan tahto’, ’kollektiivinen tahto’ tai ’julkinen mielipide’. Käsitteen normatiivinen sisältö on joutunut tekemään tilaa tosiasioita koskevalle tilastotiedolle (nimittäin tiedolle koskien ihmisten äänestyskäyttäytymistä). Sen sijaan, että ajateltaisiin yleisen tahdon asettavan ehtoja, joihin kunkin yksilön tahdon tulee mukautua, ajatellaankin, että yksilöiden tahto tavalla tai toisella määrää tällaisen ’yleisen tahdon’. Yksinkertaisimmassa tapauksessa näin ymmärretty ’yleinen tahto’ on kansalaisten enemmistön äänestämällä ilmaisema kanta johonkin kysymykseen.

Siinä missä kansalaisten enemmistö voi totaalisesti erehtyä yleisestä tahdosta normatiivisessa merkityksessä, yleinen tahto vesitetysssä mielessä nimenomaan samastetaan enemmistön mielipiteen kanssa, tai ainakin se jollain tavalla määräytyy kansalaisten yksittäisten mielipiteiden pohjalta. On ratkaiseva ja perusteeton yksinkertaistus ajatella, että yhteiseen hyvään johtavat päätökset voitaisiin jotenkin tuottaa yksityiseen hyvään tähtäävien päätösten ’keskiarvona’. Kuitenkin juuri tähän yksinkertaistukseen perustuu demokratia sellaisena kuin siitä yleensä puhutaan ja sellaisena kuin se käytännössä toteutetaan. Sitä paitsi demokratian ilmeiseksi nähty legitimiteetti juontuu osittain siitä virhekäsityksestä, että yleinen tahto tilastollisessa mielessä takaisi demokraattisten päätösten oikeudenmukaisuuden jossain sisällöllisessä mielessä. Näin olisi vain jos yleinen tahto tulkittaisiin normatiivisesti.

Rousseauta voisi omalta osaltaan syyttää kuvatun sekaannuksen mahdollistamisesta. Kun tarkastellaan ehtoja, joihin yksilöiden tahdon on joissain suhteissa mukauduttava oikeudenmukaisuuden toteutumiseksi yhteiskunnassa, ei näistä ehdoista puhuminen tahtona, jolle yksilöiden tulee alistaa henkilökohtainen tahtonsa tee ajatusta vähimmässäkään määrin ymmärrettävämmäksi. Rousseau ei toki ollut ensimmäinen eikä viimeinen filosofi joka olisi voinut hyötyä kriittisemmästä asennoitumisesta kielenkäyttöön.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Yhteisen tahdon yksi haittapuoli tahtoo olla siinä että kansanjoukot eivät näe oikein realistisesti niitä mahdollisuuksia joita tahdon toteutumiselle voisi olla.

Saksalaiset esimerkiksi alistuivat kerran kaikki yhdessä yhden miehen tahtotilalle, vieläpä niin että tätä tahtotilaa oli mahdoton toteuttaa, vaikka kansalaiset kokolailla yhtenäisesti tätä tahtotilaa kannattivat, Venäjä jäi valloittamatta, eikä juutalaisiakaan saatu kaikkia tapettua.

Kansalaisten yleinen tahto tänä päivänä näyttäisi olevan että valtion pitäisi lisätä palvelujaan, samalla kun verotusta pitää keventää ja valtio ei saisi ottaa lisää velkaa.

Tämä kansan tahdon toteuttaminen ei tietenkään ole mahdollista, mutta kuitenkin politikot haluavat tätä kansan tahtotilaa toteuttaa, eivät tosin voi mitään sille että valtion velkaa pitää kasvattaa, jotta kansalaisten muut toiveet voitaisiin toteuttaa.

Käyttäjän paavonevalainen kuva
Paavo Nevalainen

Nämä tahtotilat ovat tietysti tulkinnallisia. Esim. 2007 valtaosa kansaa tuskin halusi veronalennuksia. Pieni- ja keskituloinenhan maksaa ne automaattisessa moodissa, ja varmaan monen mielessä on tulos-panos -ajattelu (jos panostan tarpeeksi, saan jotain. Jos panostan liian vähän, en ehkä saa mitään).

Käyttäjän ttulenheimo kuva
Tero Tulenheimo

Jos vaihtoehtoina olisi että joko kansalaisilta viedään mahdollisuus henkilökohtaisiin kannanottoihin ja he joutuvat seuraaman diktaattoria, tai he voivat vapaasti ilmaista kantansa äänestämällä, olkoonkin että kannanilmaisujen kannustimena on yksinomaan oman edun tavoittelu kokonaisuuden näkökulmasta riippumatta, olisi jälkimmäinen vaihtoehto kiistattomasti parempi.

Ylipäätään miltei kaiken yhteiskunnallisen toiminnan ongelma on se, ettei kannanottojen/vaatimusten tarvitse perustua edes toteutettavuusarvioihin, puhumattakaan arvioihin siitä, mitä pyrkimysten toteutumisesta seuraisi yhteiskunnan kokonaisuuden kannalta. Tämä pätee satunnaisia poikkeuksia lukuunottamatta yhtä lailla yksittäisiin kansalaisiin kuin erilaisiin etujärjestöihin, painostusryhmiin, sekä poliittisiin puolueisiin. On hyvin helppoa vaatia sitä ja tätä, hyvin vaikeaa ottaa kantaa pyrkimysten seurauksiin muidenkin kuin oman eturyhmän kannalta.

Ei ole tietenkään mitään syytä olettaa, että tähän ongelmaan auttaisi päätöksentekijöiden joukon kaventaminen koko kansasta pieneen joukkoon tai peräti yhteen ihmiseen kuten diktatuurissa. Todennäköisesti ongelmaan ei ylipäätään tosiasiassa ole ratkaisua, koska ihmisluonto yksinkertaisesti on taipuvainen yhtäältä melko matalan kynnyksen jälkeen ryhtymään selkeästi oman etunsa ajamiseen kokonaisuuden näkökulmasta riippumatta (ongelma oikeudenmukaisuuden toteutumiselle) ja toisaalta tilaisuuden tarjoutuessa koettamaan josko muut saisivat itselle suotuisia toimia tehdyksi (ongelma toteutettavuuden huomioonottamiselle).

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Ei ole tietenkään mitään syytä olettaa, että tähän ongelmaan auttaisi päätöksentekijöiden joukon kaventaminen koko kansasta pieneen joukkoon tai peräti yhteen ihmiseen kuten diktatuurissa."

Taidat olla oikeassa, mutta se että olet tässä oikeassa ei poista sitä ongelmaa että kansalaiset vaativat usein mahdottomia ja kun demokratiassa kansa päättää, niin se johtaa huonoihin ratkaisuihin, kuten valtion velkaantumiseen.

Olenkin sitä mieltä että nyt kun diktatuurin ongelmasta on nyt todennäköisesti päästy kokolailla hyvin eroon, seuraavaksi pitäisi päästä eroon kansalaisten mielivaltaisista ja mahdottomista vaatimuksista. Tätä pitäisi työstää täysillä, sillä eihän tästä demokratiasta paljin mitään hyötyä ole jos kansalaiset tekee huonoja ja mahdottomia päätöksiä.

Käyttäjän ttulenheimo kuva
Tero Tulenheimo Vastaus kommenttiin #6

“…ei poista sitä ongelmaa että kansalaiset vaativat usein mahdottomia…”

Ei tosiaan poista. Ainoa demokratian kannalta ongelmaton tapa tämän vaikeuden poistumiseen olisi, että ihmiset itse pidättäytyivät vaatimuksista paitsi silloin kun he parhaan ymmärryksensä mukaan näkisivät, että vaatimukset ovat toteutettavissa ja niillä on yhteiskunnan kokonaisuuden kannalta oikeutuksensa. Tällaiset arviot ovat kuitenkin hankalia, eikä ole uskottavaa että tällainen itsesääntely voisi käytännössä toteutua. Toisaalta kun edustuksellisessa demokratiassa keskeisten yhteiskunnallisten toimijoiden joukko on paljon koko kansaa rajatumpi, riittäisi pitkälle jos tämä pienempi joukko sitoutuisi mainittuun itsesääntelyyn. Toki eri tahot joka tapauksessa päätyisivät arvioissaan eri tuloksiin, mutta olisi jo askel eteenpäin jos jonkinlaisista rationaalisen päätöksenteon ehdoista voitaisiin päästä yksimielisyyteen. Poliiitikoilla saattaa olla taipumusta sivuuttaa asiakysymyksiä poliittiseen ohjaukseen vedoten. Tiedolliset kysymykset tulisi kuitenkin tiukasti erottaa arvoarvostelmista. Poliittista vakaumusta voi sitten käyttää sen päättämiseen miten tahdotaan toimia, kun ensin on parhain käytettävissä olevin (tiedollisin) keinoin kartoitettu toimintaympäristö. Jälkimmäisellä seikalla ei ole mitään tekemistä mielipiteiden kanssa. Tosiasioista ei voi äänestää.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Demokratia synonyymina yleiselle tahdolle tai yhteiselle tahdolle ei toimi. Vielä vähemmän kukin noista kolmesta toimii synonyymina oikeudenmukaisuudelle.

Käyttäjän ttulenheimo kuva
Tero Tulenheimo

Olisin taipuvainen ajattelemaan että sanaan “demokratia” liitetään eri merkityksiä ilman että tästä ollaan täysin tietoisia. Lähinnä tämän sanan kai tulisi ajatella merkitsevän sitä, että kaikilla kansalaisilla on sama painoarvo eräiden yhteiskunnallisesti merkittävien päätösten tekemisessä. Tällöin sana ei tosiaan merkitse yleistä tahtoa. Tai se merkitsisi jotakuinkin tätä, jos kansalaisten päätöksenteon täytyisi noudattaa tiettyjä yleistettävyysperiaatteita niin, ettei mikä hyvänsä kannanotto sinänsä kelpaisi, vaan kannanottojen täytyisi olla tietyssä määrin etuneutraaleja. Kun ei ole mitään syytä olettaa, että ihmiset alkaisivat spontaanisti esittää tällä tavoin suodatettuja kannanottoja, voidaan todeta, ettei demokraattisten päätösten tarvitse ilmentää “yleistä tahtoa” eikä olla missään sisällöllisessä mielessä oikeudenmukaisia.

Toimituksen poiminnat