*

Tero Tulenheimo

Kansa vallassa

Syy, miksi demokratiaa pidetään niin itsestäänselvästi parhaana yhteiskuntamuotona, on oletettavasti se, että juuri demokratian ajatellaan tarjoavan parhaat edellytykset tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden toteutumiselle yhteiskunnassa. Julkisessa keskustelussa demokratiaa tarjotaan lääkkeeksi heti kun havaitaan päätöksentekijöiden harjoittavan mielivaltaa tai joidenkin kansanryhmien joutuvan epätasa-arvoisen kohtelun alaisiksi — tai yksinkertaisesti kun oma viiteryhmä ei saa etujaan ajetuiksi toivotulla tavalla. Käsitteellisesti on kuitenkin puhdasta sattumaa jos demokraattinen yhteiskunta noudattaa sellaisia yleisellä tasolla arvokkaiksi katsottavia periaatteita kuin oikeudenmukaisuus tai tasa-arvo jossain suhteessa. Demokraattisuus nimittäin merkitsee vain, että jokaisella kansalaisella on (joko suoraan tai edustajiensa kautta) yhtä suuri painoarvo poliittisia päätöksiä tehtäessä. Noiden päätösten sisältö ja seuraukset voivat olla aivan mitä tahansa, ja erityisesti niiden suhde oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon voi olla mikä hyvänsä.

Ilman käytännön esimerkkejäkin olisi selvää, että demokraattisen valintaprosessin kautta valtaan voi päästä henkilö tai puolue, jonka toimet sotivat alkeellisiakin kehittyneissä yhteiskunnissa omaksuttuja normeja vastaan. Yhdysvaltain viimeisimpien presidentinvaalien tulos tarjoaa ilmiöstä konkreettisenkin esimerkin: kansan enemmistö tahtoi presidentiksi ihmisen, joka puhuu ja tekee paljon — jättäen huomiotta sellaiset finessit kuin vallan kolmijako tai syytösten perustelu. Diplomaattinen, poliittinen ja juridinen inkompetenssi yhdistettynä laajaan kansansuosioon ja huomattavan laajoihin valtaoikeuksiin voi johtaa mielivaltaisen katastrofaalisiin tuloksiin — olivatpa puheenaolevan hallinnon julkilausutut tavoitteet vaikkapa kansallisen edun ensisijaisuudesta miten hyväksyttäviä tahansa. Hyvää tässä esimerkissä on se, että se saattaa auttaa demokratian luonteen ymmärtämisessä.

Äänestämällä ilmaistua kantaa ei tarvitse perustella. Todennäköisesti äänestäjä pyrkii vaikuttamaan oman asemansa paranemiseen — hyvin epätodennäköisesti yleisen hyvän edistämiseen. Sen paremmin äänestäjällä kuin äänestämisen kohteellakaan ei tarvitse olla käsitystä esitettyjen päämäärien toteutettavuudesta eikä siitä toimintaympäristöstä, jossa noihin päämääriin voitaisiin koettaa pyrkiä. Ääritapauksessa demokraattisen prosessin kautta valittu henkilö on yhtä inkompetentti kuin äänestäjänsä. Tällöin hän siis oletettavasti edustaa näitä erityisen hyvin. Siis kun edustuksellisessa demokratiassa edustaminen onnistuu optimaalisesti, edustajien päätökset saattavat ilmentää erityisen vähän oikeudenmukaisuutta, tasa-arvopyrkimyksiä, lakien huomioonottamista ja sivilisoitunutta asennetta muihin ihmisiin. Demokratia sinänsä ei ole reitti minkään arvokkaiksi katsottujen periaatteiden toteutumiselle yhteiskunnassa. Eipä toki ole liioin vallan keskittäminen harvojen käsiin. Päättäjien määrällä tai suhteellisella painoarvolla ei ylipäätään ole mitään suoranaista tekemistä tällaisten päämäärien toteutettavuuden kannalta. Oikeudenmukaisuus ei ole sitä, että itse kullakin painostusryhmällä on ääniä keräämällä mahdollisuus päästä ajamaan juuri oman ryhmänsä etua. Jos oikeudenmukaisuus ymmärretään eturyhmäneutraalisuudeksi, täytyisi sen olla yhteiskuntamuotoon sisäänrakennettu ominaisuus, joka toteutuisi juuri siksi, että siihen ei voisi sille alisteisilla poliittisilla päätöksillä vaikuttaa.

Tosiasiallisissa demokratioissa jonkinasteinen eturyhmäneutraalisuus toteutuu silloin, kun millään ryhmällä ei satu olemaan radikaalisti enempää valtaa kuin toisilla. Tällöin kompromissien löytäminen eri ryhmien keskenään ristiriitaisten tavoitteiden välillä johtaa siinä määrin vesitettyihin poliittisiin päätöksiin, etteivät ne ole erityisen huonoja (eivätkä erityisen hyviä) kenellekään. Tällainen omaa etuaan tavoittelevien toimijoiden pyrkimysten ”keskiarvo” on toki varsin kaukana siitä ihanteellisesta tapauksesta, että itse kunkin poliittisen toimijan suoranaisena tavoitteena olisi yhteisöllinen hyvä, mutta saattaa olla, että tuon lähemmäs ideaalia ei käytännön toiminnassa voi päästä. Päätöksenteon demokraattisuus ei kuitenkaan takaa oikeudenmukaisuuden toteutumista edes tällaisella likimääräisellä tavalla.

Demokratian  ilmeisimpänä seurauksena on omaa etuaan ajavien ryhmien keskinäinen kilpailu. Ei ole mitään syytä, miksi demokraattinen päätöksenteko johtaisi yhteiskuntaan, jota voitaisiin luonnehtia oikeudenmukaiseksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Melkein tekisi mieli kyseenalaistaa tuo näkemys, jonka mukaan demokratiaa pidetään itsestäänselvästi parhaana yhteiskuntamuotona. Eriäviäkin näkemyksiä varmasti löytyy ja kun pintaa vähän raaputetaan, sen pinnallisen demokratiaan uskomisen takaa löytyy vielä paljon enemmän epäilyä ja epäilijöitä.

Mitä ilmeisimmin pitää paikkansa, että demokratia voi nostaa valtaan huonoja johtajia. Mitä ilmeisimmin pitää paikkansa, että demokratia ei takaa oikeudenmukaista päätöksentekoa. Mitä ilmeisimmin pitää paikkansa, että demokraattinen päätöksenteko on usein sekavaa ja tehotonta. Tästä huolimatta olen taipuvainen uskomaan, että demokratia todella on, jos ei paras, niin ainakin vähiten huono tähän asti kehitetyistä hallintojärjestelmistä. Näin sen takia, että demokraattisella systeemillä on ainakin jonkinasteinen kyky oppia virheistään ja oikaista virheitään. Demokraattisessa järjestelmässä kansalaiset pystyvät antamaan huonoiksi havaitsemilleen johtajille potkut.

Käyttäjän ttulenheimo kuva
Tero Tulenheimo

Tahdoin kiinnittää huomiota siihen, että silloin kun demokratiaa pidetään parhaana yhteiskuntamuotona, siihen tavataan liittää ominaisuksia, jotka eivät sille kuulu. Päätöksentekomenetelmän muodollisesta ominaisuudesta (demokraattisuus) ei seuraa mitään koskien sen avulla tehtyjen päätösten sisältöä (esim. kysymys oikeudenmukaisuudesta). Varmasti demokratian epäilijöitäkin löytyy, mutta nekin jotka sitä kannattavat, saattavat puhua sen puolesta vääristä syistä (jos nimittäin liittävät siihen automaattisesti ajatuksen oikeudenmukaisuudesta). Omasta puolestani uskon kyllä, ettei demokraattista päätöksentekomenetelmää tule korvata epädemokraattisella, mutta oleellista on, että kysymys päätöksentekomenetelmästä jättää vielä monia merkittäviä kysymyksiä auki. On kuviteltavissa että tiettyjen reunaehtojen vallitessa demokraattiset päätökset tuottavat myönteisempiä tuloksia kuin toisten reunaehtojen vallitessa tai reunaehtojen tyystin puuttuessa. Mutta tässä ajaudutaan kyllä varsin monimutkaisten kysymysten pariin.

Demokratian kyvystä itsensäkorjaavuuteen en olisi kovin vakuuttunut. En näkisi poliittisen dynamiikan taustalla mitään hiljalleen kasvavaa tietoisuutta hyvän yhteiskunnan luonteesta ja sille myötämielisten poliitikkojen ominaisuuksista, vaan yksinkertaisesti kyllästymisen kulloinkin viimeksi vallassa olleeseen tahoon ja tämän kyvyttömyyteen edistää äänestäjän henkilökohtaisia etuja.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

"Jos oikeudenmukaisuus ymmärretään eturyhmäneutraalisuudeksi, täytyisi sen olla yhteiskuntamuotoon sisäänrakennettu ominaisuus, joka toteutuisi juuri siksi, että siihen ei voisi sille alisteisilla poliittisilla päätöksillä vaikuttaa."

Noin abstraktisti ilmaistuna kansan enemmistö varmaan nyökyttelee hyväksyvästi päätään tuolle toteamukselle.

Mutta jos sama asia ilmaistaisiin niin, että oikeudenmukaisuuden toteuttamiseksi olisi siirryttävä sellaisesta luokkayhteiskunnasta, jossa eri luokkien edut ovat toistensa kanssa ristiriidassa, sellaiseen yhteiskuntaan, jossa ei ole luokkajakoa, niin enääpä ei enemmistö sitä taitaisi hyväksyäkään.

Loogisesti tärkeä kysymys on se, miten noudattaa/kunnioittaa enemmistön tahtoa silloin kun se on sisäisesti ristiriitainen?

Tyypillinen esimerkki tuollaisesta on se, että enemmistö haluaa poliitikoilta koko kansan etua ajavaa politiikkaa, ja samalla enemmistö haluaa säilyttää sellaisen yhteiskuntajärjestelmän, jonka puitteissa tuollaista politikkaa ei ole löydettävissä.

Käyttäjän ttulenheimo kuva
Tero Tulenheimo

Monet ehkä sivuuttavat jo tuon abstraktin kommentin, koska ymmärtävät oikeudenmukaisuuden vapaudeksi tavoitella henkilökohtaista etua. Radikaalein tapa toteuttaa eturyhmäneutraalisuus olisi epäilemättä luokaton yhteiskunta. Mutta yleisemminkin, muuntamalla sitä mistä päätetään ja minkä reunaehtojen puitteissa, olisi mahdollista vaikeuttaa poliittisten päätösten käyttämistä eturyhmien tavoitteiden edistämiseen. Näinkin esitettynä kyllä saattaa pitää paikkansa, ettei kansan enemmistö nyökyttelisi hyväksyvästi päätään toteamukselle, koska järjestely edellyttäisi monessa tapauksessa tietyntyyppisten etujen tavoittelusta luopumista. Asian yksityiskohdat ovat hyvin monimutkaisia jo siksikin, että poliittiset päätökset voivat yhtäältä koskea kovin monentasoisia asioita ja toisaalta täytyisi päästä yksimielisyyteen siitä kuka päättää eduntavoittelua rajoittavista reunaehdoista. Tämä jälkimmäinen ongelma on hankala samasta syystä kuin mainitsemasi ongelma epäjohdonmukaisesta kansan enemmistöstä.

Toimituksen poiminnat