Tero Tulenheimo

Kateus demokratian perustana

Psykologinen selitys demokratian suosiolle yhteiskuntamuotona on ihmisten toisiaan kohtaan tuntema kateus eli tyytymättömyyden tunne, joka kumpuaa siitä mitä muilla on tai uskotaan olevan. Yhtäältä tämä Bertrand Russellin provokatorinen toteamus asettaa kiusalliseen tai ainakin tarkoitetusta poikkeavaan valoon juhlapuhujien ja aktivistien useimmiten hyvää tarkoittavat vaatimukset demokratian edistämiseksi omassa ja toisten yhteiskunnissa. Toisaalta kommentin sisältö ja seuraukset on helppo ymmärtää väärin. Kommentti ei esimerkiksi ole kannanotto demokraattista yhteiskuntamuotoa vastaan. Russell itse kannatti demokratiaa yhteiskuntateoriana, mutta huomautti, ettei käytännön politiikassa mikään teoria ole koskaan riittävän vahva kannustin merkittävien muutosten aikaansaamiseksi. Teoria, joka on luotu jonkin muutoksen oikeuttamiseksi peittää aina näkyvistä muutoksen todellisen psykologisen kannustimen.


Määrettä ”demokraattinen” käytetään ainakin kahdessa mielessä, nimittäin joko tarkoittamaan sellaista menetelmää ryhmäpäätösten tekemiseksi, jossa ryhmän jäsenet voivat keskenään tasaveroisella tavalla vaikuttaa päätöksen tulokseen (merkitys 1) tai merkitsemään jonkin yhteisön jäsenten tasa-arvoisuutta määrätyssä suhteessa, vaikkapa koulutuksen tai tiedon saatavuuden kannalta (merkitys 2). Olen toisaalla tuonut esiin, että näillä kahdella merkityksellä ei ole käsitteellistä yhteyttä toisiinsa. Tämä monimerkityksisyys on syytä pitää mielessä keskusteltaessa demokratian perustumisesta kateuteen.

Tarkastellaan ensin merkitystä 1. Ajatus, että valta on kansalla silloin, kun kollektiivisessa päätöksenteossa sovelletaan demokraattista menetelmää selittää osan demokraattisen yhteiskuntamuodon houkuttelevuudesta. Demokratiaan siirtyminen yksinvaltaisesta järjestelmästä voi hyvinkin tapahtua kateuden kannustamana. Ajatuksena olisi, että itse kukin kansalainen tulee osalliseksi päätöstentekovallasta, joka ennen kuului yksinvaltiaalle. Saavutus kuitenkin kuulostaa yksittäisen kansalaisen näkökulmasta paremmalta kuin mitä se todellisuudessa on: ainakaan edustuksellisessa demokratiassa kansalaiset eivät päätä mistä he päättävät, ja sitä paitsi ryhmäpäätöksen tulos voi yhtäältä olla hyvinkin epätyydyttävä jopa kaikkien ryhmän jäsenten näkökulmasta ja toisaalta se voi tyydyttää valtaosaa ryhmän jäsenistä olematta oikeudenmukainen tai ottamatta huomioon vaikkapa taloudellisia realiteetteja.

Paitsi demokraattiseen järjestelmään siirtyminen, myös jo valmiiksi demokraattisen yhteiskunnan sisäinen dynamiikka hyödyntää kateutta. Koska demokraattisessa päätöksenteossa enemmistön kanta ratkaisee, yhteisön jäsenet muodostavat yhteenliittymiä tuottaakseen parhaimmat edellytykset konkreettisten etujensa saavuttamiseksi. Tavoiteltujen etujen määräytymisessä vertailu kanssaihmisiin näyttelee usein merkittävää roolia. Kateus johtaa tasoittamispyrkimyksiin: joko itsellekin sitä mitä muilla on, tai muilta pois se mitä itsellä ei ole. Etujen saavuttaminen voi johtaa kuinka epäoikeudenmukaiseen yhteiskuntaan tahansa: demokraattinen päätösmekanismi takaa vain sen, että enemmistön kannalla on suurin painoarvo tehtävien päätösten kannalta.

Ajatus demokratiasta merkityksessä 2 liittyy vaatimukseen tasa-arvosta. Tällöin ei tarkoiteta tasa-arvoisuutta siinä muodollisessa merkityksessä, jota päätöksentekomenetelmän demokraattisuus edellyttää (kullakin ryhmän jäsenellä sama painoarvo päätöksen muodostamisessa), vaan yhtäläistä mahdollisuutta tehdä jotain tai tulla osalliseksi jostain. Kateus demokratian kannustimena liittyy selvimmin juuri erilaisiin tasa-arvopyrkimyksiin. Jos henkilöllä X on jotain, sanokaamme Z, jota henkilö Y pitää tavoittelemisen arvoisena ja jonka saavuttaminen ei Y:ltä omin voimin onnistu, voi Y koettaa hyödyntää joukkovoimaa: julistetaan, että yhteisön velvollisuus on huolehtia tasa-arvosta Z:n omaamisen suhteen, jolloin kadehdittu Z voisi näköjään demokratian nimissä tulla Y:nkin osaksi tai vaihtoehtoisesti lakata olemasta kenenkään osana. Kysymys tasa-arvosta on hankala siksi, että on vaikeaa ratkaista missä suhteissa yksilöiden on oltava tasa-arvoisia jotta yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus toteutuisi. Esim. kenenkään ei tulisi nähdä nälkää, mutta on vähemmän ilmeistä, että vaikkapa kaikilla tulisi voida olla käytössään auto tai että tasa-arvoisuustarkastelut koskisivat yksilöiden oikeuksia mutta eivät näiden velvollisuuksia. Ajatus, että kaikki kirjaimellinen tasa-arvon puute on merkki epäoikeudenmukaisuudesta on naiivi ja nimenomaan kateuden tuottama.

Demagogille otollisinta on puhua tasa-arvosta sinänsä, vaikka tosiasiassa on mielekästä puhua vain tasa-arvosta jossain suhteessa. Äärimmilleen viedyssä retoriikassa demokratian nimissä voidaan vaatia, että yhteisön on taattava kaikkien olevan kaikissa suhteissa tasa-arvoisia. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista: ihmiset voivat olla tasa-arvoisia vain sellaisten asioiden ja ominaisuuksien suhteen, joiden omaamiseen voidaan vaikuttaa (esim. fyysinen tai henkinen suorituskyky eivät tarvittavassa mielessä ole tällaisia asioita) ja lisäksi harkitsemattomasti sovellettu tasaveroisuusvaatimus voi olla kaikin puolin epätarkoituksenmukainen (esim. ketä hyvänsä ei tule päästää tekemään mitä tahansa työtä). Ei ole mitään syytä ajatella, etteikö täysin oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa voisi esiintyä epätasa-arvoisuutta joissain suhteissa. Jos ihmisen rooli yhteiskunnassa ja hänen opiskeluun sekä työntekoon suuntaamansa yhteisölle hyödyllinen vaivannäkö vaikkapa jollain maltillisella tavalla vaikuttavat hänen tulotasoonsa, ei ole mitenkään selvää, että tämä olisi epäoikeudenmukaista. Kateus syntyy koetuista eroista itsen ja muiden välillä, eikä tuon tunteen syntymisessä oikeudenmukaisuusharkinnalla ole ratkaisevaa sijaa. Siksi kateuden siivittämät demokratiavaatimukset voivatkin helposti mennä liian pitkälle.

Kun demokratian puolestapuhuminen palvelee kateutta, poliittiset suuntaukset eroavat demokraattisissa yhteiskunnissa toisistaan sen mukaan miten ne hyödyntävät kansalaisten kateudentunnetta. Kapitalismin piirissä ammattiyhdistysliike ja vasemmistopuolueet lähtevät siitä, että joku toinen – yhteiskunta – on velvollinen huolehtimaan itse kunkin hyvinvoinnista ja katsovat voivansa esittää yhteiskunnalle erilaisia vaatimuksia, jotka usein juontuvat kateudesta toisia työntekijäryhmiä ja työnantajia kohtaan ja joiden toteutettavuuden pohtiminen tyypillisesti jätetään muille. Tällainen ajatuksenjuoksu suorastaan edellyttää, että on joku taho, jolta voi vaatia kateuden tunnetta hälventäviä toimia. Kontrastia hallitsijan ja hallitun välillä ei edes tahdota poistaa (vaikkapa lähtemällä siitä, että demokratiassa vaatimusten olisi oltava kokonaisuuden näkökulma huomioon ottavia), koska tällöin ei olisi enää ketään ulkopuolista, jolle voisi esittää toteuttamissuunnitelmaa vailla olevia vaatimuksia.

Liberaalin oikeiston ohjenuora taas on oman tilanteen parantaminen toisille antamisesta pidättäytymisen kautta. Tässä tapauksessa ollaan kateellisia sen todellisen tai hypoteettisen mahdollisuuden johdosta, että oman vaivannäön tuottamia resursseja voitaisiin yhteiskunnan toimesta jakaa noiden resurssien tuottamiseen osallistumattomille tahoille.

Populistit esittävät mielellään, että päätöksenteko on tuotava ”lähemmäs kansalaista”. Siinä missä etabloidut puolueet pitävät edustuksellista 1-tyypin demokratiaa lähtökohtana ja kosiskelevat äänestäjiä vaatimalla 2-tyypin demokratiaa milloin missäkin suhteessa, populistit esittävät, että demokraattisia ryhmäpäätöksiä tulisi tehdä huomattavan monista ja yksityiskohtaisistakin asioista ja mahdollisesti myös oleellisesti koko kansakuntaa pienemmissä ryhmissä. Retoriikka vallan antamisesta kansalle saa näennäisen legitimiteettinsä siitä, että 1-tyypin demokratian lisääntymisen annetaan ymmärtää kasvattavan oikeudenmukaisuutta, joka puolestaan pelkistetään enemmistöpäätöksen mukaan toimimiseksi. Tosiasiassa harva osaa tehdä edes itseään koskevia viisaita päätöksiä; kuinka kokonaisia ryhmiä koskevat päätökset voisivat olla viisaita vain sen ansiosta, että itse kukin on voinut ilmaista kantansa (sitä paitsi jopa päätöksen seurauksia reflektoimatta)? Kuvitelma siitä, että saattamalla populistinen puolue valtaan kansalainen pääsee parhaiten ajamaan omaa etuaan tietenkin tuottaa tyydytystä kateuden tunteelle – kunnes ilmenee, että yhteisön tasolla pelkkä kannanilmaus ei sittenkään riitä, vaan kantojen seurauksiakin on mietittävä ja niiden toteuttamisen mahdollisuudet turvattava.

Kateus demokratian psykologisena kannustimena ei mitätöi demokratiapyrkimysten arvoa. Jos evoluutio ei jatkossakaan saa kitketyksi ihmisestä kateustaipumusta, on demokratia yksinkertaisesti ihmisen tosiasiallista (kateuteen taipuvaista) luonnetta parhaiten palveleva yhteiskuntamuoto, joka ei toki tässä tapauksessa odotettavasti johda oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan. Jos taas ihmiset tulevat kykeneviksi arvioimaan omaan onnellisuuteensa vaikuttavia tekijöitä vertaamatta itseään muihin ja jos he pystyvät tulevaisuudessa kokonaisuuden näkökulman huomioonottaviin ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta toteuttaviin ryhmäpäätöksiin, niin näillä ehdoin toimiva demokratia saattaa hyvinkin olla sekä teoreettisesti että käytännössä ideaalinen yhteiskuntamuoto.

 

Viite

Bertrand Russell (1930). The Conquest of Happiness (London: George Allen & Unwin), luku 6.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius

Hyvä kirjoitus, tämä selkeyttää omaa käsitystäni paitsi kateuden tiedostamattomasta kaikkialla läsnäolosta myös demokratian epätäydellisyydestä.

Jos demokratia on sitä, että enemmistö on oikeassa ja että enemmistö päättää, se ei voi olla oikeudenmukaista vähemmistöön jääviä kohtaan. Siksi päätöksiä pitäisi voida tehdä enemmän viisauden kuin joukkovoiman varassa. Ja viisaisiin päätöksiin tarvitaan enemmän tietoa ja kokemusta kuin tunnetta, siksi omien tunteiden tunnistaminen, ymmärtäminen ja hallinta on viisauden perusta.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Joo, paitsi se, että ottaisin mukaan vielä yhden elementin ja se on ahneus. On se sitten vallan- tai rahanhimoa. Ahneus ei välttämättä kumpua kateudesta. Oma vaatimaton käsitykseni on se, että vallanhimo kasvattaa demokratiavajetta ja vääristää yhteiskuntamme rakenteita. Valtaan pyrkivät henkilö, joutuvat pakostakin valitsemaan kohderyhmänsä. Kokonaisuudella ei ole merkitystä.

Väittäisin, että suurin osa kansalaisista ovat tyytyväisiä jos peruasiat ovat kunnossa ja tulotaso riittävä sekä turvattu, mitä se sitten onkin?

Kaverini kiteytti aikoinaan asian aika hyvin. Oma poika nyki lahkeesta ja pyysi katsomaan kuinka hienon auton naapuri oli ostanut. Isi, isi ostetaan mekin tollanen, jooko?

"Kuule poika, meidän autossa yksi juttu joka on vielä hienompi, se on oma."

Käyttäjän ttulenheimo kuva
Tero Tulenheimo

On totta, että ihminen voi olla ahne olematta kateellinen ja että mahdollisuus ahneuden toteuttamiseen on vaikeasti yhteensovitettavissa yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kanssa. Yhteistä ahneudelle ja kateudelle on se, että molempiin ainakin useimmiten liittyy vertailu muiden kanssa. Periaatteessa lienee mahdollista olla ahne ihan vain omistamisen ilosta, mutta useimmiten ahneuden kannustimena luultavasti on ahneuden tulosten kasautumisen myötä kasvava tunne jonkin sorttisesta ylemmyydestä muihin nähden. En kuitenkaan näe kovin selvää yhteyttä ahneuden ja demokratian välillä — ainakaan "demokratian" merkityksessä 2. Minkäänlaiset tasa-arvopyrkimykset eivät näyttäisi palvelevan ahneutta, vaikka ne palvelevatkin kateutta. Enemmistöpäätöksiin perustuvat demokraattiset päätöksentekomenetelmät voidaan kyllä periaatteessa valjastaa ahneuden käyttöön — tähän tarvitaan vain se, että enemmistö tekee päätöksiä, jotka suosivat ahneuden toteuttamista. Toisaalta ne voidaan yhtä lailla valjastaa minkä tahansa muunkin päämäärän käyttöön, joten ahneus ei tässä suhteessa ole erikoisasemassa.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Kateus on nähtävästi yksi niistä tunteista, jotka ohjaavat ihmisen käyttäytymistä kilpailusta yhteiskunnallisesta asemasta. Muita on muun muassa edellä mainittu ahneus. Saattaa olla, että kateuden tunne on tavanomaisempi heikossa asemassa olevilla.

Yksi kateuden trivialisointiin liittyvä ongelma on siinä, ettei ihmisen asemahierarkia ole yksiulotteinen. Peräti voidaan nähdä, että primitiiviyhteisöissä asemahierarkia määräytyy fyysisen dominointikyvyn perusteella ja tämä hierarkia nykyäänkin vaikuttaa merkittävästi aseman määräytymiseen ainakin kouluiässä. Yhteiskuntamme hieno saavutus on siinä, miten se tarjoaa mahdollisuuden nousta asemahierarkian huipulle monin eri keinoin, joihin väkivaltaisuus ei yleensä lukeudu. Tämä moniulotteisuus kuitenkin mahdollistaa sen, että esimerkiksi taloudellisella akselilla varakkaat saattavat olla kovinkin vähäosaisia – ja kateellisia – jollain toisella akselilla, vaikkapa seksikkyydessä. Ylipäätään kateuden perusteeksi voi riittää, että vähäosaisetkin voivat olla onnellisia. Taktiikaksi saatetaan tällöin ottaa erilaisia keinoja, joilla heikennetään toisten akselien ja vähäosaisten asemaa entisestään. Vaikkapa panettelemalla heitä kateellisiksi.

Vaikka kateellisuus epäilemättä on jossain määrin yhteiskunnassa ja yksilötasolla vaikuttava tunne, sen vastakkainen taktiikka on juuri kateelliseksi panettelu. Tällainen panettelu on hyvin tyypillistä hegemoniaryhmän harjoittamaa mytologian rakentamista, jolla perustellaan heikommassa asemassa olevan ryhmän asemaa. Kateus on säälittävää heikkoutta ja säälittäville heikoille oikea asema on pohjalla ja heidät täytyy vaikka pakottaa pysymään siellä.

Realistisesti on kuitenkin niin, että luultavasti käytännössä kaikki heikommassa asemassa olevat hyväksyvät toisten paremman aseman silloin, kun se perustuu heidän, siis heikossa asemassa olevien, aseman parantamiseen. Tällöin asema koetaan moraalisesti oikeutetuksi, oikeudenmukaiseksi. Ero tunteen toiminnan ja perustellusti oikeudenmukaisen aseman välillä on kuitenkin varmasti löyhä, koska tunteet perustuvat varsin pinnallisiin havaintoihin.

Kateelliseksi panettelu on ehkä myös joidenkuiden keino esittää asemansa olevan parempi kuin mitä asema ehkä todellisuudessa on. Niillekin, jotka aidosti ovat hyvässä asemassa, kateellisten panettelu tarjoaa tilaisuuden kuuluttaa tätä asiantilaa.

Käyttäjän ttulenheimo kuva
Tero Tulenheimo

Mahdolliset kateuden aiheet eivät suinkaan rajoitu sellaisiin tekijöihin, joilla on vaikutusta ihmisten yhteiskunnalliseen asemaan tai ylipäätään asemahierarkioihin, mutta epäilemättä nämä muodostavat merkittävän erikoistapauksen. Yksittäisen ihmisen pyrkimys oman tilanteensa parantamiseen ei itsessään tietenkään ole merkki kateudesta. Kyse on kateudesta, jos pyrkimyksen käyttövoimana on nimenomaan se, että vaikkapa naapurilla on tietty ominaisuus tai asema. Jos pyrkimyksen motiivina taas on tuo ominaisuus tai asema siksi, että sen uskotaan parantavan yksilön hyvinvointia täysin riippumatta siitä kenellä se on (ja lisäksi naapurilla sattumoisin on tuo ominaisuus tai asema), ei kyse ole kateudesta. Yleisemmin: niin kauan kuin ihmisen pyrkimykset perustuvat oman suhteellisen aseman parantamiseen riippumatta siitä mitä mikäkin asema sisällöllisesti tarjoaa, ei ihminen oletettavasti voi olla erityisen onnellinen. Jos kateudella tarkoitetaan juuri tunnetta, joka ajaa suhteellisen aseman muuttamiseen riippumatta muutoksen itsearvosta, ei ihmisten välisen kateuden puute suinkaan estäisi kannattamasta täysimittaisesti mahdollisuuksien tasa-arvoa.

Halpahintaisessa retoriikassa heikommassa asemassa olevia ihmisiä voitaisiin toki, kuten sanot, kehottaa olemaan olematta kateellisia ja tällä tavoin koettaa saada heidät tyytymään osaansa. Retoriikka sikseen; asiallisesti ottaen kaikkien olisi hyvä välttää kateutta eikä kenenkään sen tähden tarvitse tyytyä sisällöllisesti katsoen huonoon asemaan.

Käyttäjän StefanTallqvist kuva
Stefan H. Tallqvist

”A History of Western Philosophy”, ja pari metriä muuta filosofiaa löytyy hyllystäni. Aika pintapuoliesi olen näitä teoksia selannut silloin tällöin.

Russell oli rikkaasta aristokraattiperheestä. ”Hippi” hänestä olisi voinut tulla jos olisi elänyt hieman myöhemmin.

Nobelisti 1950, ja aktiivinen pasifisti,
joka kirjoitti Einsteinin kanssa , ”The Russell-Einstein Manifesto” 1955 atomipommia vastaan. Russell oli Sionismin tukija, kuten Einstein.

Ludwig Wittgenstein ja monet muut kuluisimmista filosofeita kuului hänen lähipiiriin aluksi. Ilmeiseti Russell taisteli myös homojen puolesta.

Mitä tulee demokratiaan, niin se on edustuksellinen demokratia joka minusta on ainoa pätevä hallintomenetelmä. Siinä on tärkeintä valita kokeneita ja työstään kiinnostuneita edustajia. Tavallinen kansa ei yleensä kovin paljon ehdi paneutua siihen, mitä olisi parasta kaikille, tai miten sellaisia mietteitä toteutetaan.

Jopa demokratiaa tärkeämpää on vallan kolmijako!

Mutta minä pidän ateistia tai agnostikkoa hieman vajamielisenä. Tietenkin politiikka ja uskonto on asioita joita ei pidä sotkea keskenään. Kirkko ja valtio ovat aivan toisen typpisiä laitoksia.
Mutta todellisuuden monet kasvot pitää kokea. Logiikka, matematiikkaa ja filosofia voivat vain peittää todellisuuden pientä osa-aluetta.

Religion
Russell described himself as an agnostic, "speaking to a purely philosophical audience", but as an atheist "speaking popularly", on the basis that he could not disprove the Christian God – similar to the way that he could not disprove the Olympic gods either.[153] For most of his adult life, Russell maintained that religion is little more than superstition and, despite any positive effects that religion might have, it is largely harmful to people. He believed that religion and the religious outlook serve to impede knowledge and foster fear and dependency, and are responsible for much of our world's wars, oppression, and misery. He was a member of the Advisory Council of the British Humanist Association and President of Cardiff Humanists until his death.[154]
https://en.wikipedia.org/wiki/Bertrand_Russell

(varsin nopeasti kirjoitin muutaman meielipiteen asiasta. elämme myös toisenlaisessa maailmassa kun Russellin aikaiset filosofit, koska suurin osa planettakunnastamma ja lähiavaruudesta on tänään tuttu meille; ja maapalloa yhdistää kaikkien käytössä oleva tietoliikenneverkko. )

Toimituksen poiminnat